Hannu Nyman: Onko raamattukritiikki kirkon etu?

Pääkirjoitus 11.10.2007

Kunnioitettu ja arvostettu raamatuntutkija, professori Raija Sollamo on antanut Kotimaa-lehdelle haastattelun, jonka ytimessä on ajatus: ”Jos kirkko katsoo pitkällä tähtäyksellä eteensä, sen kannattaa luottaa teologisten tiedekuntien eksegetiikan opetukseen, eikä esimerkiksi Suomen Teologisen Instituutin opetukseen. Sen antama opetus haittaa meidän työtämme, koska se on niin toisenlaista”.

On yllättävää tämän päivän avoimen yhteiskunnan Suomessa todeta jonkun toisen antaman opetuksen haittaavan omaa opetusta, koska se on niin erilaista. Kuulenko Kremlin kellojen äänen kaukaa Brezhnevin ajoilta asti? Vai onko tuo mainittu STI kiusallinen kivi kengässä muistuttaen, että maailmalla tunnetaan tieteelliset kriteerit täyttävää muunkinlaista eksegeettistä tutkimusta?

Suomessa nykyinen suuntaus eksegetiikan opetuksessa on ollut vallalla 60-luvulta asti. Noina vuosikymmeninä monen opiskelijan näkemys Raamatusta on muuttunut. Jumalan sanasta on kuoriutunut varsin inhimillinen kirjakokoelma. Tällaiseen kehitykseen tulisi Sollamon mukaan siis kirkonkin edelleen luottaa.

Haastattelussa tulee kiusallisella tavalla esille myös herätysliikkeiden piikittely. Juuri sieltä tulevat opiskelijat ”ovat kuin immuuneja uudelle tiedolle” – ja siksi yliopiston kannalta hankalia. Hän toteaa tosin, että opiskelijoiden joukossa on ”entistä enemmän sellaisia, joilla on hyvin heiveröinen kirkollinen tausta”. Tätä joukkoa ei kuitenkaan pidetä herätysliikkeistä tulevien veroisena ongelmana.

Jos professori Sollamo ei tarkoittanut kaikkia herätysliikkeitä, hän olisi voinut kertoa, mistä liikkeistä näitä ”immuuneja” tulee. Vai onko tosiaan niin, että tämä piirre yhdistää kaikkia herätysliikkeitä? Jos näin on, niin herää todellinen mielenkiinto, asuuko herätysliikkeissä kokonaisuudessaan jonkinlainen tieteellisen tutkimuksen vastainen henki.

Haastattelussa esitetty toive siitä, että kirkon tulisi luottaa tulevaisuudessa yhä enemmän kriittiseen raamatuntutkimukseen törmää merkittävään ongelmaan arkipäivän seurakuntatyössä. Lukuisat yliopisto-opetusta saaneet seurakuntien työntekijät ovat havainneet, miten juuri tuo kriittisesti tutkittu ja palasiksi pilkottu teos muuttuukin eläväksi sanaksi, joka aidosti ja todesti auttaa ihmistä.

Siinä näyttää yhä edelleen olevan voimaa, joka vaikuttaa selittämättömällä tavalla seurakuntalaisten elämässä. Siksi sinällään oikea toivomus kunnioittaa tiedettä joudutaan Raamatun osalta jättämään sivuun silloin, kun sielunsa hädässä elävä ihminen etsii apua.

Saattaa olla, että professori Sollamon toive ei aivan heti toteudu.

Hannu Nyman
hannu.nyman@sana.fi

Hienosti sanottu. Kts. http://www.sana.fi/etusivu/paakirjoitukset/onko_raamattukritiikki_kirkon_etu/?session=19307400

Henrik

Ett svar på ”Hannu Nyman: Onko raamattukritiikki kirkon etu?”

  1. Pitää tunnustaa että minulla olisi ollut syytä loikata tieteen ja evlutkan junasta jo ennen pappisvihkimystä koska olin itse hiippakunnan kokouksessa todistajana siihen millaisella raamatunnäkemyksellä papinvirkaan pyrkivä hyväksyttiin kirkon palvelukseen.Ainoa positiivinen seikka oli että yksi hiippakunnan jäsenistä itsekseen lausui jonkun virren sanoja joita tulkitsin olevan hänen oman USKONSA tunnustamista mutta ei hänkään Herran vaatimalla kiivaudella estänyt farssin jatkumista.
    Muuten kun tässä mainitaan että kyseinen eksegetikka on ollut vallassa 60-luvulta lähtien niin muistan edesmenneen Peter Fjellstedtin maininneen että Antikristuksen aika tulisi ”…näin ollen alkaa 1960-70 lukujen taitteessa… Se kadotuksen lapsi saattaa jo elää jossain maailmassa ja hänen Isänsä(perkeleen Henki) todistaa ihmisten käytöksessä ja perinteisen (kristillisen) kulttuurin halpana pitämisessä että näin saattaa olla-siis Fjellstedtin laskujen mukaista menoa. jt ulrik f

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *