Kirkon tulevaisuus

Kirkolliskokouksessa tehtiin mm päätös äänioikeusrajan laskemisesta 16 ikävuoteen seurakuntavaaleissa ja kirkkoherranvaalissa. Nähtäväksi jää mitä siitä seuraa. Äänestin joka tapauksessa muutoksen puolesta.

Korvissa soi nimittäin hyvän ystäväni sanat: meidän pitäisi satsata nuoriin, jotka eivät piittaa kirkosta.

Jäin ymmärrettävistä syistä ihmettelemään mitä hän noilla sanoillaan tarkoitti!

Hän korosti että vanhempi sukupuoli, mihin kuulun (ainakin muiden mielestä), on liian kiinni kirkossa. Kuitenkin kirkko (oikein ymmärrettynä) on vain rakennusteline. Yritämme koko ajan parannella niitä telineitä, kirkko on meille vanhemmille itsestään selvyys joka on tullut äidinmaidon myötä. Hyvät muistot, parhaat ystävät, monta yhteistä vuotta – kaikki nuo faktat liittävät meidät tiiviisti kirkkoomme.

Onko siinä sitten mitään pahaa?

Ei välttämättä. Mutta ystäväni on sitä mieltä että olemme niin riippuvaisia ettemme näe mitään toista skenaariota. Vaihtoehtoja ei ole. Mutta mahdollisesti joudumme kuitenkin etsimään uusia ratkaisuja, mikäli emme saa jäädä vaan meidät potkitaan pois.

Kysymys kuuluu: onko enää korjattavissa, vai olisiko jo korkea aika kääntää katseensa uuteen suuntaan??

En osaa sanoa, toivon että aika ei olisi ohi.

Joku lukija saattaa loukkaantua sanoistani. Tarkoitukseni ei ole loukata, enkä seistä moittimassa muita kun parhaansa mukaan yrittävät ryhtyä kirkon rakennustalkoisiin.

Mutta ystäväni sanat ovat jääneet mieleeni. Sittenkin kirkko on vain rakennusteline. Liian innokkaita pappeja kuulustellaan ja varoitetaan, vapaamieliset saavat olla melko lailla rauhassa. Lainaan toista ystävääni: ”tuntuu siltä, kuin olisin yöpymässä jonkun luona joka ei minua huoli, koen ettei minua haluta eikä tarvita.”

Tämä on eräs syy. Ehkä ennakkoluulottomampi suhtautuminen olisi nyt tarpeen? Suomen ev.lut. kirkko ei ole korvaamaton, vaikka se on meille vanhemmille äärimmäisen rakas.

Mutta myös toinen seikka vaikuttaa asiaan. Olemme ehkä myös liian riippuvaisia vanhoista malleista, kun kirkko tarvitsee uudistamista, rakenteellisia muutoksia. Yritämme pelastaa rakenteetkin, hallinnon, systeemit, yhtymät, kaiken.

En välttämättä pidä yhtymiä huonoina ratkaisuina. On hyvät kokemukset yhtymän tuesta, joitakin suuria pettymyksiä löytyy kuitenkin myös. Mutta hallinto on liian raskas. ”Kevyt kenttävarustus” olisi enemmän kuin tarpeen.

Mutta olen vakavasti sitä mieltä että kirkon pitää muuttua. Ennen kaikkea hengellisesti. Mutta myös hallinnollisesti, rakenteellisesti. Yksinkertaisempaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan että maallikoilla, uskovalla seurakunnalla, olisi vastuuta ja vaikutusvaltaa.

The Bible is in, the church is out”. Instituutiona, raskaana koneistona. Niin sanotaan.

Saattaa olla että nuorten tulee ymmärtää ettei kaikkea tarvitse hylätä, vaan käyttökelpoistakin löytyy.

Mutta ellei Herra huonetta rakenna, sen rakentajat turhaa vaivaa näkevät”.

Olemmeko liian kauan etsineet ”remonttimiehiä” ja -naisia, sen sijaan että etsisimme jotakin uutta??

Minun täytyy myöntää että kärsin, en niinkään omasta ”kohtalostani”, vaan niiden kanssa jotka eivät saa pappisvihkimystä tai lehtorinvirkaa… Mutta kärsin myös kirkkomme pappiskeskeisyydestä, siitäkin että kirkko on niin täynnä kysymyksiä omasta hallinnollisesta tulevaisuudestaan, sen sijaan että yritttäisimmme voittaa ihmiset Kristukselle.

Älä käsitä minua väärin. Pappeja tarvitaan, teologia tarvitaan. Mutta varsinaisen papiston muodostavat kaikki ne, jotka uskovat Jeesukseen, tekisi mieli lisätä: Raamatun Jeesukseen.

Nyt on tärkeä hetki. Nyt tarvitaan avoimuutta ja viisautta. Ja Pyhän Hengen johdatusta.

En ole lähdössä mihinkään suuntaan. Odotan vain sitä että Jumala itse puuttuisi tilanteeseemme, kaikkien parhaaksi! Jään odottamaan Jumalan marssikäskyä! Toivon sydämessäni että Hän lähettäisi minut vielä rakkaan kirkkoni työmaalle, mutta jos Hänellä on uudet koordinaatit minua varten, sekin käy.

Henrik

Om Henrik Perret

Teolog, prost, bibellärare. Gift med Anki, far till fyra söner, 9+1 barnbarn. The Lord bless them and keep them!
Det här inlägget postades i Kyrkan, Päivi Räsänen. Bokmärk permalänken.

Kommentera

E-postadressen publiceras inte. Obligatoriska fält är märkta *