“Minun tuskin tarvitsisi erikseen mainita, ettei tämä kirja ole millään tavoin kirkon opetusviran toimi, vaan yksinomaan ilmaus henkilökohtaisesta “Herran kasvojen” etsinnästäni (vrt. Ps. 27:8).”

Sedan skriver biskopen i Rom – eller påven som många vill kalla honom – något som är god vägkost för alla, både de som reser till Rom, och oss andra som ännu är här hemma i Finland:

“Raamattua arvioidaan nykyään laajalti niin sanotun modernin maailmankuvan mittapuin. Perusdogmina on, ettei Jumala voi ensinkään toimia historiassa – siis että kaikki, mikä koskee Jumalaa kuuluu subjektiivisuuden alueelle. Raamattu ei silloin enää puhukaan Jumalasta, elävästä Jumalasta, vaan silloin puhumme enää vain me itse ja määräämme, mitä Jumala voi tehdä ja mitä me tahdomme tehdä tai mitä mitä meidän pitää tehdä. Ja silloin Antikristus vakuuttaa meille korkean tieteellisen oppineisuuden elein, että sellainen eksegeesi, jossa Raamattua luetaan elävään Jumalaan uskoen ja häntä itseään kuunnellen, on fundamentalismia – että vain hänen niin sanotusti puhtaan tieteellinen eksegeesinsä, jossa Jumala itse ei sano mitään eikä hänellä ole mitään sanottavaakaan, on ajan huipulla.

Jeesuksen ja Paholaisen välisessä teologisessa kiistakeskustelussa on kyse kaikkina aikoina ajankohtaisesta väittelystä, jonka aiheena on oikea raamatuntulkinta. Perustavana hermeneuttisena kysymyksenä on kysymys jumalakuvasta. Tulkintaa koskeva kiista on viime kädessä kiistaa siitä, kuka Jumala on. Tämä kamppailu jumalakuvasta, pätevää raamatuntulkintaa koskeva väittely, taas ratkeaa konkreettisesti sen perusteella, mikä kuva meillä on Kristuksesta: onko hän, joka jäi vaille maallista valtaa, todella elävän Jumalan Poika?”

Mina första intryck är att man hör duvans vingslag – den Helige Andes röst i dessa ord, som är ett uttryck för vad kyrkan tror och borde ge uttryck för också på våra breddgrader. Och en misstanke i mig som jag förgäves försöker kväva är, att om dessa ord hade uttalats av någon annan, skulle de ha mött hård kritik och avfärdats som marginella.