Tahdonilmaisusta

Kirkon kotisivulla (www.evl.fi) sekä Kotimaan verkkolehden sivuilla on julkaistu tahdonilmaisu. Se on syntynyt arkkipiispan, muutaman muun piispan sekä herätysliikejärjestöjen johtajien neuvotteluissa.

Toisaalta voidaan sanoa ettei tahdonilmaisu oikeastaan sisällä mitään varsinaista uutta. Kaikki faktat ovat muutenkin voimassa. Samalla totean että kohdassa 2 viitataan niihin jäseniin, jotka eivät pidä v 1986 päätöstä oikeana (kts. ilmaisun sanamuoto). Kohta 5 puhuu siitä ettei järjestöillä voi olla vaatimuksia kun toimitaan yhdessä seurakuntien kanssa. Sen sijaan kohta 5 ei pakota ketään yhteistyöhön.

Kuitenkin paperia voidaan pitää hyvän tahdon ilmaisuna. Julkilausumassa puhutaan siitä että seurakunnat voivat antaa tilat järjestöjen käyttöön jne.

Olemme avoimesti puhuneet siitä että järjestöissä on paljon niitä jotka edelleen ovat perinteisen virkakäsityksen kannalla.

Samalla ajattelen kuitenkin että meidän on tehtävä kaikkemme kireän ja lukkiutuneen tilanteen purkamiseksi. Jos tällä voidaan vaikuttaa siihen että ilmapiiri paranee, että asenteet muuttuvat, niin se on ehdottomasti hintansa väärtti.

Olen ymmärtänyt ettei paperi tarkoita neuvottelujen lopettamista. Kanavat ovat auki ja keskusteluja voidaan jatkossakin käydä.

Itse toivon että herätysliikeväki pysyisi kirkossa, ja saisi vakaumuksensa mukaan julistaa ja toimia, loukkaamatta niitä jotka ajattelevat toisin. Oma kantani on myös etten lähde vastustamaan niitä jotka toimivat toisella tavalla – kunhan Kristuksen evankeliumi julistetaan!

Jotkut ovat vetäytyneet ja toimivat omissa yhteisöissä, kirkon jäseninä. Toiset toimivat yhteistyössä aina kun on mahdollista, mutta väistyvät silloin kun oma vakaumus niin “vaatii”, toiset ajattelevat että kirkko on päätöksensä tehnyt ja “jättävät” vastuun kirkon päätöksentekijöille.

En jaa kaikkien kaikkia käsityksiä, enkä ymmärrä kaikkien kantoja, mutta tahdon siunata kaikkia niitä tahoja jotka haluavat julistaa Jumalan sanaa.

Kun kaikki piispat ovat hyväksyneet tahdonilmaisun, ajattelen että yritetään myös tällä tavalla etsiä mahdollisuuksia myös järjestöjen toiminnalle. Myös järjestöjen jäsenet ovat oikeita kirkon ja seurakuntien jäseniä, jotka ovat maksaneet kirkollisveronsa. Usein nämä samat ihmiset ovat seurakuntien luottamusihmisiä ja ainakin vastuunkantajia.

Nyt on rukoiltava kirkkomme puolesta. Uudet kysymykset ovat tulossa ja ne saattavat aiheuttaa erittäin paljon ongelmia. Vanhat ongelmat säilyvät, mutta toivon ettei asioita enää ratkaistaisi käräjillä, vaan että kristityt ihmiset voisivat keskustella, rukoilla toistensa puolesta ja antaa elintilaa toisilleen.

Olkaa siis vahvoja ja järkähtämättömiä, rakkaat veljeni, ja tehkää aina innokkaasti Herran työtä. Tietäkää, ettei Herra anna teidän työnne mennä hukkaan.” 1 Kor. 15:58

Henrik