“…kyse on yhdestä sanasta, joka esiintyy tässä kirjassa, mutta sen lopussa on aina toinen sana, sana, "liike". Itsenäisenä sana herätys ei ole. Siis herätys. Olisiko siitä nyt apua. Palkkaisimmeko jonkun hiippakuntakonsultin asiaa valmistelemaan, vai merkitsisimmekö asian vain tiedoksi kirkkohallitukselle. Voimme tehdä molemmat, mutta niillä ei ole merkitystä, koska herätys on asia, joka annetaan. Emme sitä ota, emme sitä suunnittele, mutta jos Jumala armossaan näkee, se voidaan antaa.

Kokemuksesta ja kirkon historiasta tiedämme, että usein herätyksiä edeltää kolme asiaa: Ensimmäinen asia on rukoileva äiti. Kyseessä voi olla myös rukoileva isä, setä, täti, ukki tai mummi tai kuka tahansa, mutta olisiko nyt aika rukoilla vanhan körttivirren sanoin: "Ah vuodata Herra jo henkesi ja herätä nuoriso Suomen" vai tyydymmekö entisen miehen lähetysrukoukseen: "Herra, tässä olen, lähetä joku sisar". Olisiko nyt rukouksen aika, Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua.

Toiseksi Jumalan sanan opetus. Hengellisiä herätyksiä on usein edeltänyt voimakas kristillinen kasvatustyö ja Jumalan sanan opettaminen. Kirkko on liikaa ulkoistanut systemaattisen Raamatun opetuksen oman kirkkomme ulkopuolisille tekijöille. Muutamia herätysliikkeitä, yhdistyksiä, joitakin paikallisseurakuntia lukuun ottamatta Raamatun opettaminen kirkossamme on luokattoman heikkoa. Jumalan sana synnyttää uskoa ja uutta elämää eli herätystä.

Kolmanneksi ja viimeiseksi. Kuritettu kansa. Aina silloin tällöin kun kansalla on mennyt huonosti, seurakuntien sanoma saa kaikupohjaa. Onko niin, että meillä menee kuitenkin kirkkona liian hyvin. Olemmeko pöhöttyneet taloudelliseen vakauteen, työntekijöiden määrään ja asemaamme yhteiskunnassa. Onko niin, että meitä ei ole vielä kuritettu tarpeeksi. Vain siitäkö voi nousta rukous, jossa uskomme Herramme – Malmivaaran sanoin – "nostavan kansamme kuoleman yöstä", jotta taivaasta maan yli tuulisi.” (Teuvo V. Riikonen kirkolliskokouksen täysistunnossa 4.11.2008).