Leif Nummela: Taistelu Pohjolan kirkoista kiihtyy
Taistelu Pohjoismaisten kansankirkkojen tulevaisuudesta siirtyi uuteen vaiheeseen, kun viime viikolla yli 200 pappia Norjan kirkossa antoi julkisuuteen allekirjoitetun julistuksen, jossa he pyytävät elintilaa omassa kirkossaan. (Katso uutinen seurakuntalainen.fi-sivustolla) Papit haastavat Norjan luterilaisen kirkon piispat, kirkolliskokouksen ja muun kirkon johdon luomaan järjestyksiä jotka takaavat, että pappi voi toimia kirkossa vapaasti sen vakaumuksen perusteella, että avioliitto on yhden miehen ja yhden naisen välinen.
Kahdeksankohtaisen julistuksen kolmannessa kohdassa todetaan: “Vaihtoehtoinen sukupuolietiikka, joka antaa raamatullisen oikeutuksen samaa sukupuolta oleville parisuhteille ja nyt myös haluaa asettaa ne tasaveroisiksi miehen ja naisen välisen avioliiton kanssa, ottamalla käyttöön liturgian samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseksi, on ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa. Uusi etiikka muodostaa siksi esteen kirkon työlle ihmisten johtamiseksi kääntymykseen, uskoon ja Kristuksen seuraamiseen.”
Papit toteavat, että oppi avioliitosta yhden miehen ja yhden naisen välillä on osa Raamatun ilmoitusta, jota kirkko ei voi muuttaa. He muistuttavat, että me kaikki rikomme Jumalan käskyjä vastaan. Mutta siihen tulee vastata evankeliumilla syntien anteeksiantamisesta, ei sitovia käskyjä purkamalla. He muistuttavat lisäksi, että luterilaisen kirkon tunnustuksen mukaan ”kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta”. (Augsburgin tunnustus, VII).
Evankeliumi tässä asiassa on annettu meille Matteuksen evankeliumissa (19,4–6), jossa Jeesus itse määrittelee avioliiton näillä sanoilla: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja alun perin teki ihmisen mieheksi ja naiseksi?” Ja hän jatkaa: ”Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Papit muistuttavat julistuksessaan, että tässä Jeesus itse puhuu avioliitosta, kahden eri sukupuolta olevan ihmisen välisenä, yksiavioisena ja elämän kestävänä. “Uusi oppi on siksi ristiriidassa evankeliumin opin kanssa, sellaisena kuin Jeesus itse on sen meille antanut”.
Papit pyytävät vastausta ennen vuoden 2017 kirkolliskokouksen loppua, jotta he tietäisivät, mitä neuvoja voivat antaa “ihmisille, jotka epäilevät omaa jäsenyyttään ja tehtäväänsä Norjan kirkossa.” On selvää, että kahden näin erilaisen opin kanssa ei voida elää ja toimia samassa kirkossa, ellei myös käytännössä jakauduta eri jumalanpalvelusyhteisöihin. Kyseessä on uskollisuutemme Kristuksen opetukselle.
Koko tilanne, jossa papit joutuvat pyytämään erillistä vapautta noudattaa Raamattua ja tunnustusta kirkossa, on ironinen, kestämätön ja toistaa piinallisen tarkasti virkakysymyksessä tutuksi tullutta kirkollisen valtahierarkian toimintakaavaa. Ensin muutetaan oppi, sitten alkaa ajojahti niitä kohtaan, jotka pitäytyvät klassiseen, muuttumattomaan kristinuskoon. Raamattuun sitoutuneet paimenet tarvitsevat nyt rohkeutta ja kykyä sietää painostusta.
Äläys: Koko tilanne, jossa papit joutuvat pyytämään erillistä vapautta noudattaa Raamattua ja tunnustusta kirkossa, on ironinen, kestämätön ja toistaa piinallisen tarkasti virkakysymyksessä tutuksi tullutta toimintakaavaa.
(Uuden Tien pääkirjoitus, tekijän luvalla)
HP