Ihmeellistä!

Alttariyhteistyöstä kieltäytymisestä Oulun tuomiokapituli lausui 3.10.2007 näin:

”Lisäksi tuomiokapituli toteaa, että seurakunnan viranhaltijat ja työntekijät ovat olemassa sitä varten, että he järjestävät seurakuntalaisille uskonnonharjoitusta. Jumalanpalvelusta toimittavat henkilöt eivät siten ensisijaisesti osallistu siihen oman uskonnonharjoittamisen vuoksi, vaan he palvelevat muita tilaisuuteen osallistuvia. Tämän vuoksi kysmyksessä ei nyt ole ollut perustuslain tarkoittamalla tavalla pakottaminen vakaumuksen vastaiseen uskonnonharjoittamiseen.” 

Tuomiokapituli lausui vastauksessan Vesa Pöyhtärin valitukseen, että esimerkiksi saarna tai ehtoollisen jakaminen toiselle eivät olisi osallistumista uskonnonharjoittamiseen. Asiaa ei ole vielä Oulun hallinto-oikeudessa ratkaistu. 

Mutta nyt tuomiokapituli on täsmentänyt käsitystään:

”Lisäksi on huomioitava, joskin toissijaisesti, jumalanpalveluksen/messun teologinen luonne. Lähtökohtaisesti pappi viranhaltijana toimittaessaan jumalanpalvelusta ei tee sitä oman uskonnonharjoittamisensa vuoksi, vaan antaakseen seurakuntalaisille tilaisuuden heidän uskonnonharjoittamiseen. Tarkasteltaessa jumalanpalveluksen kulkua papin omaan uskonnonharjoittamiseen ei kuulu esim. saarna tai ehtoollisen jakaminen seurakuntalaisille. Tiukasti arvioiden papin omaan uskonnonharjoittamiseen voidaan katsoa kuuluvan  esim. osallistuminen virrenveisuuseen ja ehtoollisen nauttimiseen.
Mikään näistä ei kuitenkaan ole jumalanpalvelusta toimittavalle papille toimitukseen kuuluvaa ehdotonta välttämättömyyttä. Pappi voi siten toimittaa jumalanpalveluksen osallistumatta itse lainkaan uskonnonharjoittamiseen. Tällainen tilanne ei tietenkään ole toivottavaa kirkon kannalta ja jos sellaista esiintyy, on se poikkeuksellista, mutta mahdollista. Sen vuoksi väite omasta uskonnonharjoittamisesta ei voi oikeuttaa pappia kieltäytymään virkatehtävästä.” 

(Oulun tuomiokapitulin päätös 2.9.2008, ote päätöksen perusteluista otsikon Virkavelvollisuuden laiminlyönti alta) 

Aivan ihmeellistä tekstiä! Selitys löytyy viimeisestä lauseesta:

”Sen vuoksi väite omasta uskonnonharjoittamisesta ei voi oikeuttaa pappia kieltäytymään virkatehtävästä.”

Kun pappi laulaa tai lausuu: Herra olkoon teidän kanssanne, pitääkö hänen sitten väistää nopeasti ettei vuorotervehdys osuisi häneen…?

Ihmettelen kyllä kovasti. Lukekaa ja miettikää.

Henrik